Tulihan ne vedettyä, purkkaöverit nimittäin.

Eilen innoissani esittelin viittä erilaista makupurkkaani, joita olin sokerinhimoissani innostunut ostelemaan.

Niinhän siinä kävi, ettäkun avasin ensimmäisen herkkupurkkapussin, avasin toisenkin, ja sitten lappasin niitä aina kaksi kerrallaan suuhuni vuoron perään. Kunnes helvetti repesi. Mahassa.

  Tässä kohtaa kaikki on vielä hyvin.

On se kyllä kumma, että kärvisteltyäni ensin muutaman tunnin niiden tuhottoman tuskallisten laksatiivisten vaikutusten kourissa, heti niiden liennyttyä tuli mieleen, josko sitä voisi kuitenkin vähän vielä purkkaa maistaa. Pikkasen mässätä herkkupurkkaa taas…

  Syylliset.

No, kun tämä nyt on ollut tähänastisen urakkani suurin repsahdus, on asiat vielä melkoisen hyvin. Meinasin tähän vielä kirjoittaa, että opinpahan sentään jotain. Vaan enpä oppinut. Tietenkään. Nytkin tekisi mieli mennä vähän mässäilemään purkalla. Vaan en mene. Koska olen sen verran kova luu.

-Tuulikki

Kaksi viikkoa kasassa ja niin olen minäkin!

Eli edelleen kasassa. Ja vain kasviksilla ruokittuna. Ja aika uupuneena. No, onneksi torstaina tulee lähtö Lontooseen, joka hieman auttaa tähän stressiin. Ehkä. Ainakin menoa ja meininkiä on luvassa sen verran, että ajatukset ehtii pyöriä muuallakin kuin syömisessä. Lähtö vaan on niin aikaisin aamulla, että silloin en ehdi tulla kertomaan aamupainoani ( joka varmaan kiinnostaa teitä ihan yhtä paljon kuin mua… Oikeasti, miten vaikeaa voi olla aikuisen naisen pysyä poissa vaa´alta???)

Jaa miksi mun pitäisi pysyä poissa vaa´alta? Siksi, että mitä enemmän sillä hyppään, sen enemmän alan sekoilemaan. En pysty suhtautumaan neutraalisti siihen, jos yht´äkkiä paino ei olekaan laskenut, tai on jopa noussut, vaikka siihen olisi aivan looginen selitys, kuten menkat tai nesteen kertyminen jonkun kunnon suolapommipäivän jälkeen. Eikä tilanne ole yhtään parempi, jos painoa onkin pudonnut reippaasti, silloin sitä vasta voikin mennä jengalle, ja alkaa entistä enemmän tiukentamaan otettaan. 

Eli kerran viikossa vaa´alla, ja sillä selvä.

Sokerinhimo ei ole laantunut yhtään. Huomaan hamstraavani kotiin kaikenlaisia sokeriherkkuja, vaikka en itse niitä nyt ole syönytkään. Äsken huomasin, että olen puoliksi tietämättäni ostanut  5 erilaista pussia ja rasiaa purkkaa. Vaikka yritän niidenkin syömistä rajoittaa, koska välillä olen mässännyt kokonaisen purkkapussin sokerinhimoissani kertaistumalta, ja jos joku ei ole siitä tietoinen, niin sellaisella määrällä on jo aikamoiset laksatiiviset vaikutukset. Ja jos en äidy määrässä mässäämään, niin jo se pelkkä jatkuva jauhaminen aiheuttaa päänsärkyä. Meikä kun syö purkkaa, niin sitähän sitten pureskellaan, perkele!

Jotta mä jaksan tätä sokerittomuutta, mulla on jo nyt taas muodostunut tähän muutamia oheiskuvioita. Siis sellaisia “kun on käynyt näin, voin tehdä noin”- juttuja.  Ehkä selkein näistä on Rytkyt Roskiin- kuvio.

Mun lähtökohtainen tavoite on nyt puolen vuoden aikana ( alkaen syyspäiväntasauksesta ja päättyen kevätpäiväntasaukseen, meikä rakastaa merkityksellisiä päivämääriä) pudottaa ainakin 20kg. Siten, että paino olisi alle 90kg kun kevät koittaa. Ja jokaisen pudotetun kilon myötä valkkaan vaatteistani aina pois ekan kilon kohdalla yhden, tokan kilon kohdalla kaksi, kolmannen kolme jne. Eli lopulta olen heittänyt pois 190 riepua. Ja niitähän oikeasti riittää. Äitini kunnostautuu tuomalla mulle viikottain jotain ihania kirpputorilöytöjään, vaikka olen sata kertaa kieltänyt. 

Niin ja liian pieniä vaatteita en heitä pois. Vain sellaisia, jotka oikeasti mahtuu mulle. Eli sitä mukaa kun laihdun, yritän myös päästä eroon isoista vaatteista, ettei niihin olisi ikinä enää mahdollista palata. IKINÄ.

Nyt alkaa jo ahdistaa. Tämä uho ja uuden suunnitteluhan ei ole mulle millään lailla uutta, vaan tapahtunut jo tuhat kertaa aiemminkin. Joten lopetan nyt. Koska tiedän kyllä edelleen, että minä hetkenä tahansa mä voin lipsua entiseen ja alkaa taas mässätä. Sen verran tiedän, että tällä kertaa tässä on pieni ero. 

Tiedän mikä minua vaivaa. 

Kävin täällä: http://www.jatril.fi/ADHDnaiset/testit/aikuinen.html Ja kyllähän noista 95% kuvaa omaa elämääni, on kuvannut jo lapsesta asti. Kuten olen jo aiemmin todennut, tieto ei tässä tapauksessa lisää tuskaa, vaan helpottaa. Tiedän mistä tämä tuska tulee, ja että se ei poistu. Nyt siihen pystyy asennoitumaan.

Oikein hyvää alkanutta viikkoa kaikille! 

 

-Tuulikki

 

Kasvissyöntiä ja kuntonyrkkeilyä

Lihaton lokakuu on edennyt kolmanteen päivään. Ehkä tämän kaiken muun kieltäymyksen takia se ei ole tuntunut kyllä yhtään missään.  Vielä ei ole kertaakaan tullut olo, että jotain olisin jäänyt vaille. Vaikka suhtauduin tämän päivän työpaikkaruokaan tosi skeptisesti, se osoittautui älyttömän hyväksi. Tarjolla oli paahdettuja tapaskasviksia ja chipotleaiolia. Odotin ruokaa, joka alkaisi närästämään jo ensimmäisen haarukan aikana, koska sitä olisi ryyditetty tomaattimurskalla ja se olisi ylipäätään maistunut läpeensä salsalta, mutta ei, herkullisia olivat!

Kuten joku saattoi rivien välistä lukea, lähes  VIHAAN kypsennetyn tai muuten säilötyn tomaatin makua.

Vaikka en vielä tee mitään päätöksiä, vienosti olen ajatellut, että ainakin työpaikalla voisin siirtyä kasvisruokailuun kokonaan. Ja kotioloissa sitten panostaa laadukkaaseen luomulihaan. Eilen tulin meinaan katsoneeksi FOOD inc. -dokumentin. Koska olen myös nukkumaan mennessä levoton, käyn yleensä nukkumaan niin, että katson jotain iPadilta, yleensä Areenasta. Nyt ajattelin nukahtaa tuon amerikkalaisesta ruokateollisuudesta kertovan dokumentin äärelle, vaan eipä tullut uni silmään. Sen verran järkyttävää settiä se oli. Ja ei siis pelkästään se eläinten kohtelu, mikä dokumentissakin oli aika pienessä osassa, vaan se koko järkyttävä poliittinen korruptio ja vehkeily ja kaikkien, sekä ihmisten että eläinten hyvinvoinnista piittaamattomuus kaikin mahdollisin tavoin… ja se millaista sontaa ihmisille syötetään ruokana. Ja miten pahasti on kieroutunut se, miten halvalla myydään tuhanteen kertaan prosessoitua teollista paskaa, ja miten kallis on tavallinen parsakaali.

No nyt meni palopuheeksi. Ja pahoitellakin pitää. Ajattelin linkata kyseisen dokkarin tähän,  mutta Areenassa sen katseluaika on loppunut eilen klo 23:59. Itse tosin katselin sitä klo 01:00 asti tämän päivän puolelle, luojan kiitos se ei katkennyt kesken. Koska muuten olisin joutunut kaivamaan sen jostain netin syövereistä. Mistä se varmasti kiinnostuneille löytyy vieläkin.

 

Muuten asiat on aika lailla ennallaan. Ahdistaa, olen levoton, iltaisin piinaa kaikki mahdolliset syömishimot. Mutta selviän. Olen päättänyt selvitä. Vaikka tämä ei tästä ikinä muuttuisi helpommaksi. En tiedä tyhjeneekö takki sitten jossain kohtaa kuitenkin ja tulee karmiva retkahdus, mutta toistaiseksi ainakin jaksan. Päivän kerrallaan.

Kävin eilen tanssissa ja aamulla vaa´assa.

Aamupaino oli 108,8. Kävin puntarilla kolme kertaa, ( mulla on digivaaka ja tosi epätasainen lattia, joten vaaka näyttää aina vähän eri lukemia) ja tuo oli se korkein lukema. Joten mennään sillä.

Viikossa olisi siis pudonnut – 800g.

Kokonaispudotus suurimmasta painosta ( jossa viuhuttiin tuossa syyskuun puolella) on –3,6kg

Varsinaista laihtumista katson tapahtuneeksi vasta kun paino on alle 107kg. Koska tätä noin viiden kilon väliä mä olen sahannut tässä taas viimeiset pari vuotta. 

Kuntonyrkkeilystäkin piti sanoa sananen. Illalla ajattelin mennä. Vetäjä on vaihtunut, mikä harmittaa. Aiemmin salilla, jossa käyn, kuntonyrkkeilyä ohjasi entinen nyrkkeilijä. Se oli mahtavaa, koska hän laittoi meidän oikeasti koville ja opetti oikeita tekniikoita. Vähän kauhulla odotan nyt nuoren liikunnanohjaajan kuntonyrkkeilyä, mutta olen valmis toteamaan, että hyvinhän sekin veti. Vaikka vähän pelkään kyllä pettymystä. Saapunen raportoimaan kuinka kävi.

PS. Se keittokuvakin jäi ottamatta. Mutta hyvää se oli! 

 

-Tuulikki

10 päivää herkuitta ja lihaton lokakuu

Ehkä se on ikä, joka vauhdittaa koko ajan ajan kulumista ( ja hidastaa aineenvaihduntaa!! IIK!!) mutta nopeastipa heilahti 10 päivää herkuitta. Viikonloppu oli yksi synkkyyden suo älyttömän voimakkaine mielitekoineen, vaan läpi puskin itseni siitäkin. Söin kyllä enemmän ruokaa ja leivoin sämpylöitä ja niitä mässäsin, mutta se minulle sallittakoon.

Tänä aamuna kävin vaaka-taiston. Eli mieli teki ihan älyttömästi hypätä vaa´alle ihan vaan vähän kurkkaamaan onko nyt sitten mitään tapahtunut vai ei, mutta pidin siinäkin tiukan linjan.  Käyn vaa´alla torstaisin. Eli ylihuomenna. Kuten viimeksi kävin viime torstaina.

Levottomuus on ja pysyy, mutta olen päättänyt kestää sen. Välillä olo on aika sietämätön, mutta jos ei muu, niin nukkuminen helpottaa. Ja onneksi uni mulle on melkein aina elämässäni tullut. Aikuisiällä ainakin.

Jaa mitä mä olen nyt sitten tekemässä? No laihduttamassa. Onko se hyvä vai huono asia, se selvinnee ajan mittaan. Tällä hetkellä mä ajattelen, että tämä syömishäiriö on vain ADHD:n ilmentymä, ja siihen ei oikeasti liity enää mitään muuta psyykkistä kuin opitut mallit. Ja että voin oppia niistä malleista myös pois opettelemalla syömään mahdollisimman normaalisti. Ja herkkuja mun on pakko vältellä, koska ne vievät aina mukanaan. Helpottavat oloa ja tuovat rauhan. Nyt se rauha pitää vain etsiä jotain muuta kautta. Tai kestää levottomuus.

Ajattelin myös kokeilla elää tämän kuun lihatta. Vietetäänhän nyt lihatonta lokakuuta. Mua kun on jo pidempään houkuttanut ajatus kasvissyöjäksi ryhtymisestä, tai ainakin voimakkaasti kasvispainotteiseen ruokavalioon siirtymisestä. Mutta kun on ollut tuo syömishäiriö, ja sen hoitoon on kuulunut se, että ruokavaliota ei saa rajoittaa. Kuten jo aiemmin sanoin, voi olla että taas hakkaan tässä päätä seinään, ja joudun kohtapuoleen nöyrtymään ja toteamaan, että ei tämä sitten ihan mennytkään kuten tuli suunniteltua. Katsotaan. Päivä kerrallaan.

Liikuntaa olen harrastanut sitten viime torstain kahdesti,

la todella rankka total body- treeni 1h

ma lössötunti kehonhuoltoa  1h josta ei kyllä ollut mitään iloa.

Tänään ajattelin illalla tehdä rästissä olevat kotityöt pois alta ja keitellä kesäkurpitsakeiton. Ehkä siitä saa laitettua jopa ensimmäisen kuvan tähän blogiin. Se olisikin aikamoinen askel eteenpäin.

Puntaripäivä on taas torstaina. Ans kattoo kuin on akan käynyt.

-Tuulikki

Mitä hoidetaan?

Siinäpä se kysymys yksinkertaisuudessaan onkin, kysymys jota olen pohtinut tässä jonkin aikaa.

Mä olen pyöritellyt jo vuosikausia päässäni kysymystä MIKSI mulla on syömishäiriö? Miksi ihmeessä, kun mun elämän palikat on muuten niin hyvin kohdallaan, mä rakastan itseäni, mä rakastan elämää, mulla on ihana perhe, hyvä ja rakastava puoliso, hyviä ja läheisiä ystäviä, mielekäs työ, eikä mitään sen suurempia elämän ongelmia.

MIKSI mä en saa tuota syömistä hallintaan, vaan teen sillä tuhoa ja haittaa lähinnä vain itselleni?

Nyt tuo todennäköisesti tuleva ADHD-diagnoosi tulee aika hyvin sekoittamaan tätä pakkaa. Mitä mussa on syytä hoitaa? Onko tämä syömishäiriö vain oire ( mulla se pahin), eikä sinänsä oma sairautensa ollenkaan? Mitä tässä siis pitää alkaa hoitamaan ja miten? Heti tietysti tulee mieleen että hei, mähän voinkin sitten varmaan laihduttaa, kun tämä syömisongelmahan ei olekaan asian ydin, vaan keskittymishäiriö!

Olen ehtinyt vasta kaksi kertaa käymään psykiatrilla, mutta heti kärkeen hän sanoi, että rankka liikunta on parasta ADHD:n itsehoitoa. Sen olimme huomanneet jo oman lääkärini kanssa: niinä aikoina kun onnistuin pitämään säännöllistä rytmiä liikunnan suhteen, muillakin osa-alueilla meni paremmin.  Siihen siis yritän tässä alkaa voimakkaammin suuntautua. Se mikä tuottaa vähän ongelmia, on yhdistelmä suuri ylipaino ja rankka liikunta. Kyllä sen lähinnä nilkoissa tuntee, jos ihan villiksi heittäytyy ja esim. pelaa pojan kanssa kunnolla koripalloa sen tunnin verran pihalla. Mutta sen mä ajattelin ensimmäisenä ottaa kuvioon tanssin ja kuntokeskusliikunnan lisäksi. Kun lapsi pyytää treenaamaan kanssaan, suostun aina ja annan kaikkeni!

 

-Tuulikki

 

 

Muijahan on ADHD!

Kuten joku täällä piipahtanut saattoi kenties jo arvata, ei ole mennyt hyvin meikäläisellä, ei ollenkaan. Parin viikon mässäilyputki iski, ja se oli menoa se.

Pari edellistä päivää olen kärvistellyt taas “sokerikrapulan” kourissa. Järkyttävä päänsärky, järkyttäviä painajaisia niinä hetkinä, kun yöllä on uni tullut. Olisi hauska tietää onko nuo “krapulat” oikeasti fyysisiä, vaiko vain psyykkistä alkuperää. Koska mä kuitenkin syön koko ajan edelleen, syön ruokaa ja sen mukana sokeriakin.

Ihan sama, olo on joka tapauksessa ihan hirveä.

Mä vihjailin aiemmin, että tulen saamaan lisävaloa tilanteeseeni lähiaikoina, ja ne ajat tuli ja meni jo. Ja lisäinfoa tuli. Kuten kerroin jo aiemmin, hakeuduin lääkärin hoitoon toivottavasti viimeistä kertaa elämässäni n. puoli vuotta sitten. Kartoittettuaan elämääni ja siihen liittyviä ongelmia, lääkärini lähetti mut psykiatrille, joka on erikoistunut ADHD:en. Tutkimukset osaltani ovat vielä kesken, mutta hyvin vahvasti alkaa näyttää siltä, että tämän minunkin syömisongelmani perimmäinen syy on tuo kirottu kirjainyhdistelmä.

En ollut aiemmin tiennyt että ahmiminen, ahmimishäiriö ja ADHD ovat hyvin vahvasti linkittyneitä toisiinsa. Ei siis niin, että jokaisella ahmimishäiriöisellä olisi ADHD, mutta muistaakseni lääkärini antama luku oli, että 3/4 ADHD-naista kärsii syömishäiriöstä, ja muutenkin ovat keskimäärin ylipainoisempia kuin normaalit kanssasisarensa.

Tuo ADHD- asia ei tullut sinänsä minään yllätyksenä. Varsinkin vaihdettuani työnkuvaa tosi impulsiivisesta n 5 min maksimissaan kerralla keskittymistä vaativasta työstä suurempien kokonaisuuksien ( jotka on täynnä pientä muistettavaa) hallintaan, pakka tuntui leviävän täysin. Ja oli aika järkyttävää huomata, että ei halvattu, mähän olen aivan surkea tässä mitä teen, en muista mitään, kaikki jää kesken, en pysty keskittymään olennaisuuksiin.

Ja tuo sama asia näkyy kaikilla elämäni osa-alueilla. Kotona en pysty tekemään yhtä kotityötä kerralla loppuun, vaan haahuilen ja aloitan sitä ja tätä ja kaikki on vähän kesken. Paljon olen luonut myös kompensoivia käytösmalleja, joiden avulla hommat pysyy edes joten kuten hanskassa.

No mutta. Tällä hetkellä tilanne on se, että ensi kuussa menen taas tuolla psykiatrille, ja hän tekee aloittamansa haastattelun loppuun. Sitten katsotaan miltä lopputulos näyttää, ja millä keinoin näitä mun ongelmia aletaan setviä. Tekisi mieli kirjoittaa vielä kilometri, mutta ehkä säästän huomiseen. Jotenkin on vaan vähän pää sekaisin… onko mulla siis nyt syömishäiriö, vai onko tämä vaan ADHD-oire? Vai innostunko mä tässä vaan uudesta mahdollisesta ” syntipukista” tilanteelleni ?Mitä tässä pitäisi alkaa hoitamaan ja miten?

 

-Tuulikki

Onnistuminen, vihdoin!

Vai voiko noin edes sanoa?

” Hei, mä onnistuin eilen arjessani!”

Ei vaan tuo eilinen aallonpohja, ja siitä sisuuntuminen ja silti näistä rutiineista kiinni pitäminen toimi aivan mahtavan hyvin! Tuntuu ja kuulostaa näin itsekin kirjoitettuna nololta ja pieneltä ja typerältä ja tavallisella ihmiselle maailman helpoimmalta asialta, mutta mulle se oli valtava onnistuminen. Kestin ahdistuksen. Voitin sen.

Ja jos joku nyt ajattelee, että se oli noin helppoa, että yksi hetki, pari lausetta, ja sillä siisti, niin ei tietenkään. Kyllä tämä levottomuus, ahdistus, pakkomielteet ja koko ajan pieni ahmiminen on kulkenut rinnalla koko tämän ajan, mitä olen tätä blogiakin pitänyt. Vaikka ei siis ole täysin riistäytynyt käsistä homma, on se ollut koko ajan läsnä ja koko homma veitsenterällä.

Eikä tänään nyt sen kummempi olo ole. Alitajuisesti pohdin koko ajan ahmimista. Mietin miten ihanaa olisi vetäistä kunnon hampurilaismätöt naamaan ja siihen päälle läjä suklaata ja ja ja…

Mutta eilen mä kuitenkin onnistuin. Oli kaiken kaikkiaan hieno päivä iltapäivästä eteenpäin. Siitä hetkestä kun otin taas kynän käteen, enkä suostunut antamaan pakan levitä täysin. Kävin tanssissa, ja se oli ihanaa. Pohdin, että voisin ottaa lisätuntejakin tanssia arkeen…

…Sitten kun olen laihtunut 10 kiloa… 

Ja taas sain itseni kiinni laihdutusajatuksesta.  Ja sitku-elämisestä. Miksi helvetissä, MIKSI??? mä en voisi liikkua enemmän viikossa vaikka painaisin sen 200kiloa?? Tässä se taas tuli näkyväksi, miten mun mieli toimii: ihan minkä tahansa kivan ja hyvän asian mä yritän laittaa pannaan ja laihdutusvaatimuksen taakse. 

Ja siinä on yksi iso syy siihen, miksi pidän tätä blogia. Jotta jäisin kiinni. Jos en muille, edes itselleni. Ja ehkä sitä kautta voisin saada ajatuspolkujani muutettua. Ja kiinni normaalista elämästä ja normaalista syömisestä.

Mutta joo, faktoihin:

Aamupaino tänään: 110kg

11.9. LIIKUNTA: 1h tanssi, 45min reipas kävely

11.9. SYÖMISET

7:45         2 dl Mehua

10:00       Soijakaakao 2,5dl

11:30       lammaskastiketta n 1 dl, riisilisuke n 2 dl, salaattia n 1,5dl, fetaa 0,5 dl

12:30       puolikas twix-patukan patukka, 2 dl Fenix-juomaa, 20kpl Amerikan pastilleja, hedelmäkarkki

15:00       Jogurtti-pähkinä-vaahterasiirappi-jälkiruoka n 2 dl, 2 leipää 4 tl voita, leipien välissä n 1dl porkkanaraastetta

22:00       Iso kuppi teetä maidolla ja hunajalla, 2 ruisleipää, 4 tl oivariinia , 2 siivua kinkkua, 4 siivua paprikaa

 

Että sellainen päivä eilen. Hieno päivä.

 

-Tuulikki