Eli edelleen kasassa. Ja vain kasviksilla ruokittuna. Ja aika uupuneena. No, onneksi torstaina tulee lähtö Lontooseen, joka hieman auttaa tähän stressiin. Ehkä. Ainakin menoa ja meininkiä on luvassa sen verran, että ajatukset ehtii pyöriä muuallakin kuin syömisessä. Lähtö vaan on niin aikaisin aamulla, että silloin en ehdi tulla kertomaan aamupainoani ( joka varmaan kiinnostaa teitä ihan yhtä paljon kuin mua… Oikeasti, miten vaikeaa voi olla aikuisen naisen pysyä poissa vaa´alta???)
Jaa miksi mun pitäisi pysyä poissa vaa´alta? Siksi, että mitä enemmän sillä hyppään, sen enemmän alan sekoilemaan. En pysty suhtautumaan neutraalisti siihen, jos yht´äkkiä paino ei olekaan laskenut, tai on jopa noussut, vaikka siihen olisi aivan looginen selitys, kuten menkat tai nesteen kertyminen jonkun kunnon suolapommipäivän jälkeen. Eikä tilanne ole yhtään parempi, jos painoa onkin pudonnut reippaasti, silloin sitä vasta voikin mennä jengalle, ja alkaa entistä enemmän tiukentamaan otettaan.
Eli kerran viikossa vaa´alla, ja sillä selvä.
Sokerinhimo ei ole laantunut yhtään. Huomaan hamstraavani kotiin kaikenlaisia sokeriherkkuja, vaikka en itse niitä nyt ole syönytkään. Äsken huomasin, että olen puoliksi tietämättäni ostanut 5 erilaista pussia ja rasiaa purkkaa. Vaikka yritän niidenkin syömistä rajoittaa, koska välillä olen mässännyt kokonaisen purkkapussin sokerinhimoissani kertaistumalta, ja jos joku ei ole siitä tietoinen, niin sellaisella määrällä on jo aikamoiset laksatiiviset vaikutukset. Ja jos en äidy määrässä mässäämään, niin jo se pelkkä jatkuva jauhaminen aiheuttaa päänsärkyä. Meikä kun syö purkkaa, niin sitähän sitten pureskellaan, perkele!
Jotta mä jaksan tätä sokerittomuutta, mulla on jo nyt taas muodostunut tähän muutamia oheiskuvioita. Siis sellaisia “kun on käynyt näin, voin tehdä noin”- juttuja. Ehkä selkein näistä on Rytkyt Roskiin- kuvio.
Mun lähtökohtainen tavoite on nyt puolen vuoden aikana ( alkaen syyspäiväntasauksesta ja päättyen kevätpäiväntasaukseen, meikä rakastaa merkityksellisiä päivämääriä) pudottaa ainakin 20kg. Siten, että paino olisi alle 90kg kun kevät koittaa. Ja jokaisen pudotetun kilon myötä valkkaan vaatteistani aina pois ekan kilon kohdalla yhden, tokan kilon kohdalla kaksi, kolmannen kolme jne. Eli lopulta olen heittänyt pois 190 riepua. Ja niitähän oikeasti riittää. Äitini kunnostautuu tuomalla mulle viikottain jotain ihania kirpputorilöytöjään, vaikka olen sata kertaa kieltänyt.
Niin ja liian pieniä vaatteita en heitä pois. Vain sellaisia, jotka oikeasti mahtuu mulle. Eli sitä mukaa kun laihdun, yritän myös päästä eroon isoista vaatteista, ettei niihin olisi ikinä enää mahdollista palata. IKINÄ.
Nyt alkaa jo ahdistaa. Tämä uho ja uuden suunnitteluhan ei ole mulle millään lailla uutta, vaan tapahtunut jo tuhat kertaa aiemminkin. Joten lopetan nyt. Koska tiedän kyllä edelleen, että minä hetkenä tahansa mä voin lipsua entiseen ja alkaa taas mässätä. Sen verran tiedän, että tällä kertaa tässä on pieni ero.
Tiedän mikä minua vaivaa.
Kävin täällä: http://www.jatril.fi/ADHDnaiset/testit/aikuinen.html Ja kyllähän noista 95% kuvaa omaa elämääni, on kuvannut jo lapsesta asti. Kuten olen jo aiemmin todennut, tieto ei tässä tapauksessa lisää tuskaa, vaan helpottaa. Tiedän mistä tämä tuska tulee, ja että se ei poistu. Nyt siihen pystyy asennoitumaan.
Oikein hyvää alkanutta viikkoa kaikille!
-Tuulikki
Jump into my B.E.D. 