Kaksi viikkoa kasassa ja niin olen minäkin!

Eli edelleen kasassa. Ja vain kasviksilla ruokittuna. Ja aika uupuneena. No, onneksi torstaina tulee lähtö Lontooseen, joka hieman auttaa tähän stressiin. Ehkä. Ainakin menoa ja meininkiä on luvassa sen verran, että ajatukset ehtii pyöriä muuallakin kuin syömisessä. Lähtö vaan on niin aikaisin aamulla, että silloin en ehdi tulla kertomaan aamupainoani ( joka varmaan kiinnostaa teitä ihan yhtä paljon kuin mua… Oikeasti, miten vaikeaa voi olla aikuisen naisen pysyä poissa vaa´alta???)

Jaa miksi mun pitäisi pysyä poissa vaa´alta? Siksi, että mitä enemmän sillä hyppään, sen enemmän alan sekoilemaan. En pysty suhtautumaan neutraalisti siihen, jos yht´äkkiä paino ei olekaan laskenut, tai on jopa noussut, vaikka siihen olisi aivan looginen selitys, kuten menkat tai nesteen kertyminen jonkun kunnon suolapommipäivän jälkeen. Eikä tilanne ole yhtään parempi, jos painoa onkin pudonnut reippaasti, silloin sitä vasta voikin mennä jengalle, ja alkaa entistä enemmän tiukentamaan otettaan. 

Eli kerran viikossa vaa´alla, ja sillä selvä.

Sokerinhimo ei ole laantunut yhtään. Huomaan hamstraavani kotiin kaikenlaisia sokeriherkkuja, vaikka en itse niitä nyt ole syönytkään. Äsken huomasin, että olen puoliksi tietämättäni ostanut  5 erilaista pussia ja rasiaa purkkaa. Vaikka yritän niidenkin syömistä rajoittaa, koska välillä olen mässännyt kokonaisen purkkapussin sokerinhimoissani kertaistumalta, ja jos joku ei ole siitä tietoinen, niin sellaisella määrällä on jo aikamoiset laksatiiviset vaikutukset. Ja jos en äidy määrässä mässäämään, niin jo se pelkkä jatkuva jauhaminen aiheuttaa päänsärkyä. Meikä kun syö purkkaa, niin sitähän sitten pureskellaan, perkele!

Jotta mä jaksan tätä sokerittomuutta, mulla on jo nyt taas muodostunut tähän muutamia oheiskuvioita. Siis sellaisia “kun on käynyt näin, voin tehdä noin”- juttuja.  Ehkä selkein näistä on Rytkyt Roskiin- kuvio.

Mun lähtökohtainen tavoite on nyt puolen vuoden aikana ( alkaen syyspäiväntasauksesta ja päättyen kevätpäiväntasaukseen, meikä rakastaa merkityksellisiä päivämääriä) pudottaa ainakin 20kg. Siten, että paino olisi alle 90kg kun kevät koittaa. Ja jokaisen pudotetun kilon myötä valkkaan vaatteistani aina pois ekan kilon kohdalla yhden, tokan kilon kohdalla kaksi, kolmannen kolme jne. Eli lopulta olen heittänyt pois 190 riepua. Ja niitähän oikeasti riittää. Äitini kunnostautuu tuomalla mulle viikottain jotain ihania kirpputorilöytöjään, vaikka olen sata kertaa kieltänyt. 

Niin ja liian pieniä vaatteita en heitä pois. Vain sellaisia, jotka oikeasti mahtuu mulle. Eli sitä mukaa kun laihdun, yritän myös päästä eroon isoista vaatteista, ettei niihin olisi ikinä enää mahdollista palata. IKINÄ.

Nyt alkaa jo ahdistaa. Tämä uho ja uuden suunnitteluhan ei ole mulle millään lailla uutta, vaan tapahtunut jo tuhat kertaa aiemminkin. Joten lopetan nyt. Koska tiedän kyllä edelleen, että minä hetkenä tahansa mä voin lipsua entiseen ja alkaa taas mässätä. Sen verran tiedän, että tällä kertaa tässä on pieni ero. 

Tiedän mikä minua vaivaa. 

Kävin täällä: http://www.jatril.fi/ADHDnaiset/testit/aikuinen.html Ja kyllähän noista 95% kuvaa omaa elämääni, on kuvannut jo lapsesta asti. Kuten olen jo aiemmin todennut, tieto ei tässä tapauksessa lisää tuskaa, vaan helpottaa. Tiedän mistä tämä tuska tulee, ja että se ei poistu. Nyt siihen pystyy asennoitumaan.

Oikein hyvää alkanutta viikkoa kaikille! 

 

-Tuulikki

 

Kasvissyöntiä ja kuntonyrkkeilyä

Lihaton lokakuu on edennyt kolmanteen päivään. Ehkä tämän kaiken muun kieltäymyksen takia se ei ole tuntunut kyllä yhtään missään.  Vielä ei ole kertaakaan tullut olo, että jotain olisin jäänyt vaille. Vaikka suhtauduin tämän päivän työpaikkaruokaan tosi skeptisesti, se osoittautui älyttömän hyväksi. Tarjolla oli paahdettuja tapaskasviksia ja chipotleaiolia. Odotin ruokaa, joka alkaisi närästämään jo ensimmäisen haarukan aikana, koska sitä olisi ryyditetty tomaattimurskalla ja se olisi ylipäätään maistunut läpeensä salsalta, mutta ei, herkullisia olivat!

Kuten joku saattoi rivien välistä lukea, lähes  VIHAAN kypsennetyn tai muuten säilötyn tomaatin makua.

Vaikka en vielä tee mitään päätöksiä, vienosti olen ajatellut, että ainakin työpaikalla voisin siirtyä kasvisruokailuun kokonaan. Ja kotioloissa sitten panostaa laadukkaaseen luomulihaan. Eilen tulin meinaan katsoneeksi FOOD inc. -dokumentin. Koska olen myös nukkumaan mennessä levoton, käyn yleensä nukkumaan niin, että katson jotain iPadilta, yleensä Areenasta. Nyt ajattelin nukahtaa tuon amerikkalaisesta ruokateollisuudesta kertovan dokumentin äärelle, vaan eipä tullut uni silmään. Sen verran järkyttävää settiä se oli. Ja ei siis pelkästään se eläinten kohtelu, mikä dokumentissakin oli aika pienessä osassa, vaan se koko järkyttävä poliittinen korruptio ja vehkeily ja kaikkien, sekä ihmisten että eläinten hyvinvoinnista piittaamattomuus kaikin mahdollisin tavoin… ja se millaista sontaa ihmisille syötetään ruokana. Ja miten pahasti on kieroutunut se, miten halvalla myydään tuhanteen kertaan prosessoitua teollista paskaa, ja miten kallis on tavallinen parsakaali.

No nyt meni palopuheeksi. Ja pahoitellakin pitää. Ajattelin linkata kyseisen dokkarin tähän,  mutta Areenassa sen katseluaika on loppunut eilen klo 23:59. Itse tosin katselin sitä klo 01:00 asti tämän päivän puolelle, luojan kiitos se ei katkennyt kesken. Koska muuten olisin joutunut kaivamaan sen jostain netin syövereistä. Mistä se varmasti kiinnostuneille löytyy vieläkin.

 

Muuten asiat on aika lailla ennallaan. Ahdistaa, olen levoton, iltaisin piinaa kaikki mahdolliset syömishimot. Mutta selviän. Olen päättänyt selvitä. Vaikka tämä ei tästä ikinä muuttuisi helpommaksi. En tiedä tyhjeneekö takki sitten jossain kohtaa kuitenkin ja tulee karmiva retkahdus, mutta toistaiseksi ainakin jaksan. Päivän kerrallaan.

Kävin eilen tanssissa ja aamulla vaa´assa.

Aamupaino oli 108,8. Kävin puntarilla kolme kertaa, ( mulla on digivaaka ja tosi epätasainen lattia, joten vaaka näyttää aina vähän eri lukemia) ja tuo oli se korkein lukema. Joten mennään sillä.

Viikossa olisi siis pudonnut – 800g.

Kokonaispudotus suurimmasta painosta ( jossa viuhuttiin tuossa syyskuun puolella) on –3,6kg

Varsinaista laihtumista katson tapahtuneeksi vasta kun paino on alle 107kg. Koska tätä noin viiden kilon väliä mä olen sahannut tässä taas viimeiset pari vuotta. 

Kuntonyrkkeilystäkin piti sanoa sananen. Illalla ajattelin mennä. Vetäjä on vaihtunut, mikä harmittaa. Aiemmin salilla, jossa käyn, kuntonyrkkeilyä ohjasi entinen nyrkkeilijä. Se oli mahtavaa, koska hän laittoi meidän oikeasti koville ja opetti oikeita tekniikoita. Vähän kauhulla odotan nyt nuoren liikunnanohjaajan kuntonyrkkeilyä, mutta olen valmis toteamaan, että hyvinhän sekin veti. Vaikka vähän pelkään kyllä pettymystä. Saapunen raportoimaan kuinka kävi.

PS. Se keittokuvakin jäi ottamatta. Mutta hyvää se oli! 

 

-Tuulikki

Mitä hoidetaan?

Siinäpä se kysymys yksinkertaisuudessaan onkin, kysymys jota olen pohtinut tässä jonkin aikaa.

Mä olen pyöritellyt jo vuosikausia päässäni kysymystä MIKSI mulla on syömishäiriö? Miksi ihmeessä, kun mun elämän palikat on muuten niin hyvin kohdallaan, mä rakastan itseäni, mä rakastan elämää, mulla on ihana perhe, hyvä ja rakastava puoliso, hyviä ja läheisiä ystäviä, mielekäs työ, eikä mitään sen suurempia elämän ongelmia.

MIKSI mä en saa tuota syömistä hallintaan, vaan teen sillä tuhoa ja haittaa lähinnä vain itselleni?

Nyt tuo todennäköisesti tuleva ADHD-diagnoosi tulee aika hyvin sekoittamaan tätä pakkaa. Mitä mussa on syytä hoitaa? Onko tämä syömishäiriö vain oire ( mulla se pahin), eikä sinänsä oma sairautensa ollenkaan? Mitä tässä siis pitää alkaa hoitamaan ja miten? Heti tietysti tulee mieleen että hei, mähän voinkin sitten varmaan laihduttaa, kun tämä syömisongelmahan ei olekaan asian ydin, vaan keskittymishäiriö!

Olen ehtinyt vasta kaksi kertaa käymään psykiatrilla, mutta heti kärkeen hän sanoi, että rankka liikunta on parasta ADHD:n itsehoitoa. Sen olimme huomanneet jo oman lääkärini kanssa: niinä aikoina kun onnistuin pitämään säännöllistä rytmiä liikunnan suhteen, muillakin osa-alueilla meni paremmin.  Siihen siis yritän tässä alkaa voimakkaammin suuntautua. Se mikä tuottaa vähän ongelmia, on yhdistelmä suuri ylipaino ja rankka liikunta. Kyllä sen lähinnä nilkoissa tuntee, jos ihan villiksi heittäytyy ja esim. pelaa pojan kanssa kunnolla koripalloa sen tunnin verran pihalla. Mutta sen mä ajattelin ensimmäisenä ottaa kuvioon tanssin ja kuntokeskusliikunnan lisäksi. Kun lapsi pyytää treenaamaan kanssaan, suostun aina ja annan kaikkeni!

 

-Tuulikki