Kuka mistäkin syystä. Minä siitä syystä, että nyt ollaan taas siinä pisteessä, kun tunne yrittää taas voittaa järjen, ja koko ajan tulee mieleen laihdutusajatukset. Eikä mikään ihme, koko viime viikko ja viikonloppu meni enemmän tai vähemmän mässäillessä. Vaikka en varsinaisesti ahminut, niin tajuanhan minä nyt sen, että kalorimäärät on olleet ihan liian isoja, ja herkkuja on tullut syötyä päivittäin. Joo, juhliakin oli viime viikolla useat, ja tälläkin viikolla vielä niitä on edessä.
Mutta ei se laihdutus siihen auta. Se auttaisi, että oppisi ja siis opettelisi syömään siten, että pärjää tilanteessa kuin tilanteessa. Tähän astihan se on mennyt niin, että mä joko syön ihan sikana, tai en mitään. Eli joka tapauksessa, olipa tilanne mikä tahansa, mun huomion keskipisteenä on syöminen: joko se kaiken mahdollisen ahtaminen tai sitten kaikesta mahdollisesta aktiivisesti kieltäytyminen.
Eli ehkä nyt on ensimmäinen hetki, kun tämä blogi oikeasti on mulle itselleni parantava tekijä: Mä EN SAA ALKAA LAIHDUTTAA. En tee sitä. Mun ei tarvitse syödä karkkia koko ajan, mutta ennemmin se vaihtoehto, kuin taas yksi epäonnistunut laihis. Mä uskon, että tämä mitä nyt teen, on ainoa tapa lopulta saada tämä tilanne hallintaan. Ei pakon kautta, vaan rakkauden omaa itseä kohtaan ja oman halun kautta. Ja ei laihduttamalla, vaan luomalla tarpeeksi terveen perustan omalle elämälle. Työkalutkin pysykööt samoina: liikunta ja ruokapäiväkirja.
Koska tässä meni useampi päivä kirjoittamatta, tässä nyt useamman päivän päiväkirjat. Laitan uusimman ylimmäksi, niin menee kronologisesti nuo ruokapäiväkirjat, jos niitä joku haluaa selata.
AAMUPAINO: 110,3 kg
8.9. Liikunta: 50 min kävely, n 5km)
8.9. Syömiset
klo 9 2dl tuoremehua, kuppi teetä hunajalla ja maidolla
klo 10:30 2 makkaraa, 3:n kananmunan munakas, Mozzarellasalaattia n 2dl, 2 leipää, 4 tl oivariinia, iso siivu kinkkua, 2,5 dl tuoremehua
klo 17 4 sulhaspiirakkaa, 6 rkl munavoita, 2 palaa juustopiirakkaa, 0,5 dl kinkkukastiketta, salaattia n 2 dl, 1/4 kananmuna, porkkanatikkuja, n 75g porsaanlihaa+ sipulia ( uunissa tehtyä) pieni pala luumupiirakkaa, 0,5dl vaniljakastiketta, 1 domino-keksi
klo 22 24cl punaviinia, 100g suklaata
7.9. Syömiset
klo 10:30 4 palaa leipää, 8tl oivariinia, salaattia, paprikaa, 2 siivua kinkkua, 5dl tuoremehua, kuppi teetä maidolla ja hunajalla
klo 13 3,75dl kuohuviiniä, Kickers-naksuja 30g, miniporkkanoita n 10 kpl
klo 15:30 1 Breezer- juoma, 2 grillimakkaraa, paprikaa, kirsikkatomaatteja, mozzarellasalaattia n 4 dl, 2 leipää, 4 tl oivariinia, sinappia
klo 17 suklaata 50 g 10 cl punkkua, 20 g pähkinöitä
klo 18-20 2 Breezeriä ( saunajuoma)
klo 21-23 30 g suklaata, 80 g juustoa, 100g sipsejä, dippiä 1 dl
6.9. Syömiset
AAMUPAINO 109,8 kg
klo 9 SMoothie 7 dl
klo 10:30 Pieni pala kakkua, kuppi teetä maidolla ja sokerilla
klo 11:45 Tonnikala-muna-täytteinen reissumies, 0,5l Fenix-juoma, lakupötkö, 1 Marianne-karkki
klo 13:30 Maxi-Tupla, 150g karkkia
klo 19:30 grillikylkeä 250g (sis luut), 400g itseleivottua leipää, voita 4 rkl, 10 kirsikkatomaattia, kurkkua, 2 Breezeriä, 24cl punaviiniä.
klo 22:30-> 30 g sipsejä, 2 rkl dippiä, 100g suklaata, n 30g pähkinöitä, 1 tlk limua
5.9. SYÖMISET
AAMUPAINO 109,2 kg
klo 8:30 Smoothie 5 dl
klo 11:30 n 3 dl tortilla-vuokaa, 2 dl punajuuria kermakastikkeessa, n 5dl salaattia, jossa kasviksien lisäksi fetaa ja herneitä
klo 15 2 leipää, 4 rkl voita, soijakaakao
klo 16:40 Banaani, mehujää
klo 19:00 3 palaa marjapiirakkaa, 4 sulhaspiirakkaa, 6 rkl munavoita, kuppi teetä hunajalla ja maidolla
klo 23 tölkki limua
Viikonloppu kului mökkeillessä. Ihanaahan se oli, vaan tulipahan syötyä ja oltua liikkumatta. Onneksi tuli eilen iltalenkki tehtyä, ja tänään olisi tarkoitus taas.
Hyvää alkanutta viikkoa kaikille.
-Tuulikki